Olen hieman hämilläni. Mulla on pyörinyt tuo otsikon ajatus jo jonkun aikaa päässäni. Siinä yhdistyy oikeastaan kaksi asiaa, eli urallinen intohimo + lasten kanssa työskentely (lastenlääkäri siis olisi varmaan oikeampi).
Käytännössä se olisi mahdollista. Saisin aikuisopintotukea kyllä melkein 2 vuotta ja sen jälkeen lääkisläisenä varmaan voi jo tehdä keikkatyötä ja harjoittelua josta saa vähän palkkaa tms.. Et taloutemme ei menis ihan kuralle sen takia. 6 vuottahan ne perusopinnot ymmärtääkseni kestävät ja sen jälkeen alkaa erikoistuminen, joka on sitten jo kyllä ihan normaalia työtä.
Mutta miksi? Olen pyöritellyt ihan hirveästi näitä ammatteja ja asioita päässäni. Kaipaan tekemään semmoista työtä, jossa olen ikäänkuin auttavassa roolissa ja suoraan asiakkaan kanssa yhteydessä. Olen pohtinut läpi kaikki kätilöstä ja psykologista perhetyöntekijän tehtäviin ja kaikki kiinnostavat. Tietenkin myös sairaanhoitajan hommat, vaikka ne nyt vähän vähemmän. Jostain vaan puskee vielä semmoinen intohimo lähteä tuohon uuteen maailmaan. Olen nähnyt nyt paljon erilaisia lastenlääkäreitä ja seurannut heidän tapaansa toimia. Niin yksityisellä vastaanotolla, kuin sairaalassakin.
Olen lukenut lukiossa kuitenkin vain puolet pitkän matikan oppimäärästä, fysiikasta ja kemiasta luin lyhyen, eli perustaidoissakin olisi hirveästi prepattavaa. Olisihan se mahdollista esimerkiksi yksi talvi käyttää tuon kaiken preppaamiseen, käydä valmennuskurssit ja sitten hakea. Ei kai sitä mitään hakemalla menettäisi?
En uskalla sanoa tätä edes ääneen vielä kotona. Joustaisiko perheemme? Miten haaveeni kolmannen lapsen kohdalta? Mulla on aikaraja lapsen saamiseen 40 vuotta ja siihen on 5 vuotta aikaa. Ehtisihän siinä aloittaa jo opinnot ja tehdä niitä hyvän tovin. Kyllähän opiskelijat muutenkin usein ovat perheellisiä.
Kuullostaako tämä ihan haihattelulta? Lainaanko kirjastosta fyssan kirjan ja kokeilen vähän verestää muistojani? Voi olla yksinkertaisesti mulle myös liian vaikeeta, yliopistomatikasta en tahtonut oikein selvitä kuin ihan perusasioista.
Hmm, miten tämän nyt laittaisi: kyllä tuo minusta kuulostaa aika kunnianhimoiselta suunnitelmalta. En usko, että lääkiksessä opiskelee kovinkaan montaa pienen lapsen äitiä/isää. Työskentelen itse kuntoutuspuolella (en tosin lääkärinä), ja minun kanssa samassa työpaikassa oli kaksikin lääkisopiskelijaa hoitajan tehtävissä (koulua takana toisella jo 3 vuotta, 4 vuotta muistaakseni vaaditaan amanuenssina toimimiseen). Molemmat tyypit lukivat valehtelematta yli 1000-sivuisia tenttikirjoja jatkuvasti kaikkien muiden töiden ohella.
VastaaPoistaVaikka pääsisitkin sisälle, mikä jo yksinään vaatisi todella SUUREN PONNISTUKSEN lukion oppimäärien kertauksineen, puhumattakaan pääsykokeisiin lukemisesta, joka menee päivätyöstä, mietin kovasti, MITEN ihmeessä jaksaisit sitä opiskelun määrää tuossa elämäntilanteessa ja onko se edes käytännössä mahdollista? Siinä pitäisi nimittäin irroittautua opiskelulle täysin ja olen ymmärtänyt sinun olevan melkoisen omistautunut äiti.
Onko mahdollisuutta miettiä vielä muita vaihtoehtoja? Auttamistyötä on monenlaista ja paljon helpommin opiskeltavissa kuin lääkärin ammatti. Valmistumisenkin jälkeen kun lääkärin työ sopii huonosti yhteen lapsiarjen kanssa pitkine, monesti yli 12h, työvuoroineen.
LaraLee: kaikki, mitä kirjoitit ihan totta. Minä mietin lähinnä tulevaisuutta siltä osin, että tuo alun 3-4 vuoden rutistus tietysti olisi iso homma, mutta aikuisopintotuella saisin pari ekaa vuotta opiskella rauhassa (lapset hoidossa).
VastaaPoistaNyt tietysti vauva-aikaan syvennyn tähän elämänvaiheeseen, mutta kun nuorimmainen olisi päivähoitoikäinen ja olisi itsellä joka tapauksessa aika palata töihin, niin voisin ihan hyvin ottaa opintovapaata ja aikuisopintotuella lähteä opiskelemaan ihan täysipäiväisesti.
Valitsin sitten minkä tahansa alan, joudun todennäköisesti tekemään täyskäännöksen ja aloittamaan opinnot alusta. Kätilön koulutus oli yksi mikä tosi paljon kiinnosti, tosin sekin kestää pitkään...jotain neljä vuotta ja siinäkin tehdään pitkiä vuoroja. Ja kätilön palkkaus on taas koko elämän tähtäimellä aika eri tasoa, kuin lääkärin. Siis jos pelkkää palkkaa ajattelee tietty. Enkä mä ajattele.
Vuorotyötä mä en sen sijaan pelkää, en kyllä ole semmoista vielä kokeillutkaan mutta aika monella hoiva-alalla sitä joutuu tekemään.
Mulla on kyllä tuttuja elämän varrelta, lääkäreitä siis, joilla on pieniä lapsia ja ovat sitten järjestäneet elämänsä niille vuosille kukin eri tavoin.
Taas tuo työn ohella opiskelu ei mulle ole ollenkaan vierasta koska olen nykyisen yliopistotutkintoni suorittanut tekemällä täysipäiväisesti töitä. Pienet lapset on asia erikseen, mutta sitten nuo isommat (ja jopa kouluikäiset...mun vanhin kun menee eskariin 3 vuoden päästä) omaa jo omia kavereita ja harrastuksia.
Ja tommoset 1000 sivun tenttikirjat, no sitä ne on yliopistossa joka puolella. Mut voin kuvitella et lääkiksessä ihan omaa lajiaan. Luin jostain et pari ekaa vuotta ylipäätänsä he opiskelevat pääasiassa ihmisen anatomiaa, voi olla aika jännä yhdistelmä pienet lapset kotona mekkaloimassa ja ite yrittää jotain ulkoaopetella ihmisen eri lihaksistoa tms.:)
Mut nämä on vaan ajatuksia. Kyllä siellä lääkiksessä on myös pienten lasten vanhempia, ainakin semmoisia jotka ovat saaneet lapsia kesken opintojen.
No joo, mut antaa tuonkin ajatuksen jäädä muhimaan. Olen menossa ammatinvalintatesteihin jossain vaiheessa, josko sieltä psykologisten haastattelujen kautta sais jotain vinkkiä omista vahvuuksista.
Mä kannatan ajatusta. Varsinkin josse tuntuu oikealta. Ajattelen, että se pitää tehdä mitä haluaa ja soveltaa perhe-elämä siihen sopivaksi. pienet lapset mukautuvat paremmin kuin isot, eikä se koulutus loppuu ikää kestä kuitenkaan. Työtä se vaatii se on fakta , mutta jos on tahtoa tarpeeksi menee läpi vaikka tiiliseinästä. itse pyörittelen ajatusta yrittäjäksi ryhtymisestä vähän samoilla linjoilla.. pohjatyötä tässä asialle tehdään koko ajan ja kun se on valmis jätän normi päivätyön. oon haaveillu siitä niin kauan että yritettävä on. Aina ne opinnot voi jättää kesken ja mennä töihin jos se alkaa tuntua ahdistavalta. Kerrohan mihin päätökseen päädyt, mutta ajattele niin että oman hyvinvointisi takia tee se mikä tuntuu parhaalta, äläkä uhraa omia haaveita muiden toiveiden sekaan.
VastaaPoistahttp://muutamiamuuttujia.blogspot.fi/, sain lisää pohdittavaa sun tektistäs :D ! kiitos.
VastaaPoista